Rauno Salminen
Seuran ensimmäisenä puheenjohtajana aloitti Rauno Salminen ja sihteerinä Anna Salminen.
Rauno Salminen on taidegraafikko ja taidemaalari. Hän syntyi Iitissä vuonna 1949 ja muutti Lahteen ollessaan viisivuotias. Hän vietti lapsuutensa Lahdessa, opiskeli Lahden Taideyhdistyksen piirustuskoulussa ja valmistui sieltä 1970. Salminen muutti Kuusamoon vuonna 1974.
Teuvo Tuomivaara
Perustajajäsen Teuvo Tuomivaara toimi puheenjohtajana 1984-1987.
Helsingissä vuonna 1974-1975 alkaneet Teuvo Tuomivaaran taideopinnot saivat jatkoa pohjoisen taideleireistä. Taiteilija päätti lopulta jäädä Lapin luontoon lähelle synnyinseutujaan, elämään ja tekemään sitä mitä oli aina halunnut.
Posiolaisesta Teuvo Tuomivaarasta tuli Kuusamon kansanopiston veiston opettaja oltuaan hänkin Terho Sakin oppilaana.
Uusimmat kommentit
07.11 | 14:56
Hei! Olen tehnyt hakemuksen varapuhejohtajan jonku aika sitten, joka nyt toimii sijaisena puhejohtajana, mutta ei ole tullut vastaus, mietin että onko tullut perille. Yst.terv Madde
01.04 | 07:42
Rauno Salmisesta löytyy tietoja esim. Koillisen taikaa-kirjasta tai allekirjoittaneelta s-postilla:
rs.ylisuvanto@gmail.com
30.03 | 13:42
Meillä myös kaksi Rauno Salmisen grafiittitaulua. Minäkin etsin taiteilijasta tietoja.
15.03 | 16:30
Kiitos Kirsi, lähetä vapaamuotoinen hakemus s-postiin: lindasainio1@gmail.com.
CV: Koulutus / kurssit, näyttelykokemus, kuvia teoksistasi. Yst. Raimo, varapj.